Avainsana-arkisto: USA

Presidentti Niinistö EK:n seminaarissa: Geopolitiikka tuli takaisin

Presidentti Sauli Niinistön mukaan geopolitiikalla on väistämätön vaikutus talouden suunnitelmille. Euroopan tilanne on muuttunut radikaalisti.

Niinistö sanoi 20 vuotta sitten, että globalisaation uskottiin lähentävän kansakuntia ja vahvistavan rauhaa.

Toisin kävi, Niinistö totesi tänään Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kevätseminaarissa.

Tiivistettynä presidentti Sauli Niinistön mukaan olemme tilanteessa, jossa voi sanoa, että geopolitiikka ohjaa taloutta, ei toisinpäin. Presidentti on sitä mieltä, että Suomen paras kilpailuvaltti on yhteiskunnan eheys.

Presidentti aloitti seminaaripuheensa sanomalla, että hallitusneuvotteluissa härkää on tartuttu tiukasti sarvista.

– Toivottavasti ote pitää.

finland mapSuomea itseään on jo 1940- luvulta lähtien ohjattu geopoliittisesti Suomen eri päämiesten toimesta. Kuten esimerkiksi Suomen 4. Hanhikiven Fennovoiman ydinvoimalan paikka on piirretty Mikkelin Mannerheimin linjauksena 1940 presidentti Kyösti Kallion kotikunta Nivalan läpi suoraan lyhimpää reittiä käyttäen. Helsingistä piirrettynä olisi 5. ydinvoimalan paikka Simossa. Mahdollista on, että 5. ydinvoimala tulee, vaikka kansanedustaja Mauri Pekkarinen niin kovaa näyttäisi vastustavan 5. ydinvoimalaa.

Kyseinen kartta on jo EVAN (Elinkeinoelämän valtuuskunnan) tiedossa. Valtuuskunnan tehtävistä kiistellään. EK:n (elinkeinoelämän keskusliitto) rooli on merkitsevä nostettettaessa Suomi nousuun.

-STSKK-

Anneli Jäätteenmäki europarlamentin varapuhemieheksi

Anneli_Eevassa_5_06Europarlamentin varapuhemieheksi on valittu Anneli Jäätteenmäki, joka seuraa Olli Rehniä. Rehn palasi Suomeen kansanedustajaksi.

Europarlamentin varapuhemieheksi valittiin Anneli Jäättenmäki (kesk.) äänin 301-285. Jäätteenmäki seuraa Olli Rehniä (kesk.), joka palasi Suomeen kansanedustajaksi. Jäätteenmäki tviittasi uutisen myös Twitterissä.

Varapuhemiehiä on 14. Rehn oli ensimmäinen suomalainen varapuhemies.

Euroopan parlamentin varapuhemies on henkilö, joka johtaa istuntoa Euroopan parlamentissa puhemiehen olleessa estynyt.

Varapuhemiehen vastuu on esimerkiksi Suomen eduskunnassa oikeusasiamiehen kaltainen, heidän tehtävänään on valvoa eduskunnan puolueetonta toimintaa sekä kuunnella eri kansalaisia ja yhteisöjä.

Parlamentti valitsee parlamenttikauden alussa järjestettävässä äänestyksessä yhteensä 14 varapuhemiestä.

Anneli Jäätteenmäen kunnia pitäisi palauttaa myös Suomen kansan silmissä eikä yksistään parlamentissa.

Anneli_Eevassa_5_06Tammikuussa 2007 kirjoitettiin siitä, kuinka vihertävä Tarja Cronberg ja sosialistinen Aimo Massinen syyllistivät edelleen Jäätteenmäen ns. Irak-Washington-koalitioasiassa. Samaan kuoroon yhtyi Liisa Jaakonsaari (Kaleva 6.1.2007).  Jaakonsaari ruoti sivullisten, kuten Vanhasen, Ahon ja Jäätteenmäen tekemisiä muun muuassa Suomi-USA-suhteiden osalta, mutta jätti mainitsematta oman puolueensa jäsenten, Suomen silloisista virallisista suhteista vastanneiden Paavo Lipposen ja Tarja Halosen nimet.

Muutkin kuin Jätteenmäki tiesivät, että juuri Lipponen kävi kuuluisat Washington-neuvottelut Suomen kuulumisesta Tanskan tapaan vastoin Ranskan, Saksan ja Ruotsin kantaa ns. Irak-koalitioon. Tällöin puhuttiin muun muassa suomalaisen sotilas-teknologian viennistä sekä Irakin jälleenrakentamisen projekteista, jotka ohjattaisiin koalitioon kuuluville maille. Neuvotteluiden yhteydessä Bush kiitti Lipposta koalitioon kuulumisesta. Jäätteenmäki pani Lipposen tiukoille siitä, mitä neuvotteluissa tarkasti ottaen oli sovittu.  Onhan Suomesta viety 1970-luvulla paljon bunkkereita Irakiin, Irakin ollessa vielä USA:n suosiossa. Tuolloin Irak ei kuulunut sulkusopimuksen piiriin.

Lipponen ei vastannut, mutta silloin tuli Halonen avuksi ilmoittamalla, että Lipponen on Suomen virallisen ulkopolitiikan kannalla ja Lipposen käymien neuvotteluiden pöytäkirjat pidetään salaisina.

Kun Lipponen tämän jälkeen vielä ilmoitti sopineensa EU:n elintarvikeviraston Suomelle, alkoi palaneen käry haista äänestäjien sieraimissa. Tästäkään (perättömien puhumisesta) ei Jaakonsaari suostu
puhumaan. Jaakonsaari ei puhu myöskään siitä, ettei entinen hallituskoalitio voinut sietää Lipposen agitoimien pääministerivaalien tappiota, vaan alkoi syödä kansan valitseman vaalien voittajan (pääministerin) jalkojen alta maata.

Kukaan ei tuolloin toivonut tällaisen näytelmän toistuvan. Eikä myös tänäänkään. Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen on kirjoittanut asiasta vuonna 2007 erinomaisen hyvän lehtiartikkelin, eikä siihen ole juurikaan lisättävää.

Nyt trollauksien aikana tulee väistämättä mieleen Suomen valtion läpinäkyvyys, Tiitisen lista olisi julkaistava nyt, Suomen aseviennit ulkomaille ja nato-yhteyksien totuuksien kertominen Suomen kansalle on aloitettava juuri siltä pohjalta jonka presidenttimme Sauli Niinistö asian haluaa tuoda esiin. Tällä voidaan palauttaa suurelta osin kansalaisten luottamus omaan maahansa.

Suomen puolustusvoimien rooli kyseisten asioiden hoitamisessa yhteistyössä ministeriöiden kanssa tulee olemaan korvaamaton etsiessä ratkaisuja jokaisen puolustuskykyisen henkilön avointen tehtävien määrittämisessä lisäämällä uskoa Suomen tulevaisuuteen. Ensiksi olisi kuitenkin puolustusvoimien tarkistettava mahdollisuutensa läpinäkyvänä toimijana. Armeijan apu on aina korvaamaton Suomen yleisen turvallisuuden tullessa kyseeseen.

Poliisin suorittamiin toimenpiteisiin asioiden hoidossa Suomen kansa ei enää luota täysin. Poliisin hankkeet eivät mitenkään ole enää läpinäkyviä VITJA-hankkeen kaatumisen osalta. Silti poliisi on hankkimassa suurta saksalaista datakeskusta Suomeen turvatakseen eri rekistereiden ylläpidon. Datakeskuksen Suomeen rakentaa saksalainen Hetzner, jonka palveluja poliisi ja KRP ovat käyttäneet jo pitkään.

-STSKK-

Jatkuuko 30 avioliittovuoden jälkeen yhteiselo rakkautena, kiinteänä ystävyytenä vai käynnistyykö itsenäistymisen prosessi?

linuxminttu8.gif

Miten yleensä, vastaa kyselyyn:

instantlove

Kiitos vastauksesta!

Maassa maan tavalla?

Suomen Tampereen yliopistossa tehtiin kansalaiskasvatukseen liittyvän tutkimus vuonna 2010.

– Valtaväestön ja vähemmistöjen välille ei pitäisi tehdä niin suurta eroa. Myös valtaväestön on tultava monikulttuuriseksi, ennen kuin voidaan puhua kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta.

Suomesta on rakennettu tietoisesti homogeenisen yhteisön myytti.

– Monikulttuurisuus ei ole vain vaihto-opiskelijoita. Suomessa asuu pysyvästi paljon eri maista tulleita. Maahanmuuttajia, näitä ”uusia suomalaisia”, pitäisi myös kannustaa. Heillä on edelleenkin huonommat mahdollisuudet esimerkiksi hakea korkeakoulutukseen, koska suomen kielen taito ei ole aina riittävä.

Tärkeänä asiana tulisi ottaa lapsiperheiden hyvinvointi osana tutkimusta tulevaa väitöstä ajatellen sekä suomalaisten että näiden ”uusien suomalaisten” osalta. Uutta uusintaa kaivataan  ohjeisiin toimia ”maassa maan tavalla”.

Oulu on sosiaalikasvatuksen osalta kasvatustieteiden parissa opiskelevien korkeakouluopiskelijoiden  haastavinta aluetta Suomessa. Työharjoittelut kasvatustieteiden opiskeluissa painottuvat  lapsiperheisiin ja esikouluihin.

Lapsiperheiden hyvinvointi nähdään erityisesti opiskelijoiden harjoittelujaksojen aikana.

Uudet tutkimustulokset osoittavat, että opetus lapselle  alkaa jo ennen kuin lapsi on syntynytkään. Lapsen vertaisvuorovaikutuksesta opiskeluun liittyvää väitöskirjaa odotellaan asiaan liittyvän gradun pohjalta.

Se mitä väitöksen nimeksi tulisi on arvailujen varassa. Kuitenkin venäläisvähemmistöön kohdistuva ja heidän lastensa kasvu korkeakoulun tielle olisi saatava turvatuksi.

Viime aikoina on informaation kulussa, viestintätaidoissa parantamisen varaa niin Suomen ja Venäjän väestön osalta.

Virheellisten tulkintojen ehkäisemiseksi olisi varauduttava riittävissä ajoin lapsen kasvuun erilaisessa ympäristössä ilman byrokratian pelkoja. Myös vapautta itäräjan takana kaivataan ja siihen halutaan Suomen tietämystä ulkopoliittisista syistä myös.

On siis myös tärkeää ymmärtää monikulttuuriset asiat. Kyseiset asiat saavat tieteellistä pohjaa KASVA-tohtoriohjelman vuonna 2010 tehdyistä tutkimuksista tietoista kasvatustoimintaa-poliittinen sosilisaatio ja politiikan merkityksestä  perheissä.

Asiaan liittyvät  tutkimukset ovat luettavissa osoitteessa: http://www.uta.fi/edu/tutkimus/julkais ut.html

Väitöskirja: https://solecris.uta.fi/crisyp/disp/_/fi/cr_redir_all/fet/fet/sea?direction=2&id=10960099

KASVA-tohtoriohjelman väitökset ovat luettavissa osoitteessa: http://edu.utu.fi/sivustot/kasva/julkaisut/vaitokset/2010/

-STSKK-

Yhdysvaltain vierailu Suomessa

Nyt Suomessa nautitaan kesästä Kuluvalla viikolla tullaan myös näkemään vieraita Yhdysvalloista ja muualta maailmalta Helsingin keskustassa. Turvatoimet ovat tiukat.