FINANSSIKRIISI PÄÄLLÄ JO VUOSIKYMMENEN AJAN

Suomessa koetaan ennennäkemättömän sitkeää julkisen talouden alasajoa huolimatta hyvien palvelujen, rakennusteollisuuden, metsäteollisuuden ja muun viennin piristymisestä huolimatta vuoden 2018 yli 2% talouskasvun.

Valtiontalouden vaje on tuplaantunut kymmenessä vuodessa vuodesta 2008. Korjausta on pitänyt suorittaa joka vuosi noin kahden miljardin euron verran jo kymmenen vuoden ajan tavoitteeseen pääsemättä.

Valtiosihteeri Martti Hetemäki on ihmeissään tämän vuoden alussa selvinneeseen 7,9 miljardin euron valtiontalouden vajeeseen huolimatta talouden piristymisestä sekä työllisyyden (+100 000 työpaikkaa) ja viennin kasvusta.

Jo yksistään sosiaali-ja terveysmenojen kasvun aiheuttama vaje (3,9 mrd euroa) on ihmetyttänyt kansaneläkelaitoksen (KELAN) väkeä tukien hakemisen siirryttyä kunnilta pääosin kansaneläkelaitoksen maksettavaksi.

Finanssikriisi pysyy sitkeästi vaikuttamassa suomalaisten elämään vieläkin.

Finanssikriisi syntyi Yhdysvaltain pankkien ja talouden sekasorron yhteydessä. Pankkeja meni nurin ja pörssi romahti. Rahaa ja valuuttaa täytyi pumpata toiminnan vakauttamiseksi pankkeihin sekä yrityksiin.

Samalla EU:talous kärsi kovia tappioita. EU:n talouden vakauttamiseksi tarvittiin vuoden 2008 loppupuolella 1300 mrd euron luototuksen sekä pankkien sekä isojen yritysten pääomatuen.

Entisen Säästöpankin ja STS-Pankin rippeistä muodostuneesta Sampo-Pankista tuli Danske Bank pankkikriisin alkuvaiheissa 2008-2009. Tanskan isojen pankkien ostettua kolme pikkupankkia juuri kevään korvalla 2008, alkoi Danske Bankin ja Nordea Pankin toiminnan samaistuminen. Kyseessä oli toimintojen fuusioiminen, joka mahdollisti varojen siirron ulkomaille mutkattomammin ilman asiakaskunnan ja pääomasijoittajien näkyvää kärsimystä.

Nyttemmin viime vuonna on paljastunut Danske Bankin ja Nordea Pankin pääomasijoitushuijauksia. Asiassa viitataan Suomen haluun antaa finanssikriisiään koskevan valvontatehtävän pankkien isäntämaille eli ulkomaisille omistajille. Viro myös toimi Suomen tavoin asiassa. Englannista tuli sijoitusten enkelimaa Panama-papereiden ohella. Suomi Viron ohella sijoitti arvopapereitaan Panamaan tekaistuille tileille.

Englanti sai sovitut valuuttansa sopimuksessa. Suomen valuuttavarannosta huomattava osa sijaitsee juuri Englannissa. Yhdysvallat kärsi vuorostaan tappion vapaakauppasuhteiden purkautuessa EU:n kanssa myöhemmin. Ei Englannin kanssa. Autoteollisuus kukoistaa, vaan kuinka kauan? Fordin tappiot Detroitissa ja kautta osavaltioiden saivat ennen näkemättömän finanssikriisin aikaan. Seuraavaksi tulee englantilaisten vuoro.

Toiminnan käynnistymisen ajankohta kotimaisten asuntojen luotottamisessa ulkomaisilla arvopaperimarkkinoilla näkyy kuvassa 1.

Banksdatatraffic2008-04-05-12-43-10

Kuva 1. [Hannu Vilpponen]

STSKK

 

Mainokset

Kommentointi on suljettu.